Post a job

Osa-aikaisia ja kuukausipalkkaisia vartijoita isoon kansainväliseen toimeksiantoon Kouvolaan

On-site Kouvola, Finland

Yrityksen kuvaus

Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.

Työpaikan kuvaus

Haemme vartijoita toimimaan Kouvolassa sijaitsevan uuteen korkean turvatason asiakkuutemme vaativissa turvallisuus ympäristössä. Tässä mielenkiintoisessa toimeksiannossa pääset hyödyntämään ammattitaitoasi tehokkaasti, mutta saat myös oppia paljon uutta ja kehittää osaamistasi edelleen.

Haemme henkilöitä erilaisiin tehtäviin kuten aulapalveluun, kiertävään vartiointiin, valvomoon sekä työmaan paikallisvartiointiin.

Töitä on tarjolla eri pituisissa työvuoroissa kaikkina vuorokaudenaikoina ympäri vuoden. Työn luonne ja tehtävänkuva voi vaihdella työkohteen sisällä henkilön osaamisen pohjalta. 

Pätevyydet

Edellytämme hakijalta vartijakorttia, voimankäytönkoulutuksia sekä työturvallisuuskorttia. Voimassa olevan ajokortin katsomme hakijalle eduksi. Turvallisuusalan perustutkinto, ammattitutkinto tai useamman vuoden työkokemus alalta on myös edellytyksenä kohteessa työskentelylle.

Odotamme sinulta oma-aloitteisuutta työtehtävien hoitamisessa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä hyviä asiakaspalvelutaitoja. Henkilöllä tulee olla hyvä suomen kielentaito ja pystyttävä hoitamaan helppoja työtehtäviä myös englannin kielellä.

Palkkaus vartiointi alan TES tasoilla 2-3 + todennetut kokemusvuosilisät.

Töiden aloituksen ajankohta marras-joulukuussa 2026

Lisätietoja

Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta.

Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä.

Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.

Hakuohjeet

Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 20.10.2026. mennessä. Aloitamme hakijoiden käsittelyn jo hakuaikana.

Lisätietoja tehtävästä antaa Jarno Repo, jarno.repo@securitas.fi

Huomioithan kuitenkin, että toivomme hakemukset ainoastaan sähköisen järjestelmämme kautta.

Securitaksen löydät myös Facebookista: Securitas Suomi ja Instagramista: @securitassuomi ja TikTokista: @securitassuomi.

Source: the employer's careers page. Last checked 2026-10-14. Posted 2026-10-08.

Applications happen on Securitas's own site. View role and apply

Get jobs like this by e-mailAt most one e-mail a day, only when something new matches. Unsubscribe in one click.

More from Securitas

All jobs at Securitas

Hiring for a role like this? See how employers fill a role fast.